Takertuva, rakkaudenhimoinen kirppu

Olen kadottanut taas itseni jonnekin. En muista milloin minäni oli taas tallessa ja miltä maailma silloin maistui ja tuntui.
Nyt haistan vain epätoivoisen halun tulla nähdyksi ja kuulluksi. Olen väsynyt skitsofreeniseen elämääni.

Vaihe 1.
Tyytyväisenä rutistan itseäni ja mässytän värillisiä turkinpippureita, sekä sauhuttelen sinistä chesterfieldiä.

Olen suurenmoinen. Teen ja toimin. Olen tyytyväinen elämääni ja osa jonkilaista yhteisöä.
Tunnen asioita. ( Kuvaus on kuin suoraan jostakin oppikirjasta, johtuen positiivisten muistikuvien olemattomuudesta)


Vaihe 2.
Elän pelkillä värillisillä turkinpippureilla ja askilla sinistä chesterfieldiä


Nakerran pienillä hampaillani jokaisen nilkkaa, saadakseni huomiota ja armahduksen. Sisälläni heiluu ikuinen ruoska, jonka lopettaa hetkellisesti murunen hyväksyntää.
Olen surkea ruikuttava ruipelo.


Nämä vaiheet sitten hyppivät nenäni eteen miten sattuu.. Niin tiedän... Vain minä voin saada otteen itsestäni. Tasapaino on vain vieras käsite sellaiselle, jonka muistikuvat elämästään sisältävät jatkuvaa toistoa ja kaaosta.

kirppusen hammasta särkee,
ikuisen järsimisen tuska.